+358 50 3658 657 hannisenjuha@gmail.com

Geriatrian professori Uumajan yliopistosta katsoo Dagens Nyheterin haastattelussa, että ikäihmisten hoidon laiminlyönnit Ruotsissa ovat verrattavissa eutanasiaan. Geriatrian professori Yngve Gustafson Uumajan yliopistosta sanoo (lainaukset Iltasanomista 21.5.2020), että tilanne vanhusten hoivakodeissa on huono. Ruotsissa yli puolet yli 70-vuotiaiden kuolemantapauksista uuden koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin on tapahtunut ikäihmisille tarkoitetuissa hoivakodeissa. Gustafsonin mielestä kaikkea tarvittavaa ei ole tehty, sillä hän arvioi, etteivät kaikki koronaan sairastuneet ikäihmiset ole saaneet hoitoa covid-19-sairauteen, vaan heidät on siirretty suoraan saattohoitoon.

Ruotsissa korona strategia on ollut Suomesta poikkeava, ja tällä hetkellä koronaan kuolleiden määrä on yli kymmenkertainen Suomeen verrattuna. Ruotsissa myös keskustelu eutanasiasta on kulkenut hieman eri latuja kuin Suomessa, ja äänenpainot ovat olleet eutanasia vastaisempia kuin täällä.

Gustafsonin mielestä toimintatavassa on havaittavissa suorastaan rikollisia piirteitä, sillä monella hoivakotiasukkaalla voisi olla vielä useita elinvuosia jäljellä, jos he vain saisivat tarvitsemaansa hoitoa. Se, että joku asuu hoivakodissa ei ole diagnoosi eikä voi olla lääketieteellinen peruste päätökselle siitä, annetaanko ihmisen elää vai kuolla. On syrjivää ja lainvastaista olla tekemättä lääketieteellistä arviointia siitä, mikä on yksittäiselle potilaalle parasta, Gustafson sanoo.

Hoitopäätösten tekeminen ainoastaan iän tai asuinpaikan perusteella on syrjivää. On eri asia, että hoivakotiin ainakin Suomessa siirtyvät ihmiset ovat sairaampia ja vanhempia kuin kotona asuvat, koska siirtymisen perusteena on nimenomaan kotona pärjäämättömyys ja yleinen hauraus. Jokaisella on kuitenkin oikeus lääketieteelliseen hoidon tarpeen ja hyödyllisyyden arviointiin. Suomessa on otettu kanta, ettei ole hauraan ja iäkkään hoivakodissa asuvan ihmisen edun mukaista siirtyä tehostettuun sairaalahoitoon. Jokainen, joka hyötyy tehohoidosta, on oikeutettu sitä saamaan.

Se, että näiden hoitokeinojen sijaan ikääntyville annetaan rutiininomaisesti hengitystä vaikeuttavia midatsolaamia sekä morfiinia, on aktiivisen kuolinavun antamista, etten pahemmin sanoisi, Gustafson jyrisee DN:lle. Emme puhu asiasta kollegoiden kesken, mutta nyt alan huomata, että ihmiset harjoittavat yhä enemmän eutanasiaa palliatiivisen hoidon varjolla.

Osallistuin aktiivisesti viime kesänä ja syksynä julkisuudessa käytyyn ruotsalaiseen kuolinapu keskusteluun, ja huomasin ettei kaikille ole aivan selvää, mistä siinä on kyse. Gustafssonkin nyt sekoittaa eutanasian keskusteluun koronapotilaiden hoidosta. Eutanasia on aktiivista kuolinapua potilaan pyynnöstä. Varmaan harva hoivakodin potilas on pyytänyt virusinfektioon sairastuttuaan, että antakaa minulle kuolettava lääkeannos.

Yhdysvalloissa geriatrinen yhteisö (AGS) on ottanut kannan, jonka mukaan hoidon prioriteetteja asetettaessa ei tulisi pitää ikää kriteerinä, pitäisi painottaa lyhyen aikavälin hoitotuloksia, välttää käyttämästä pitkäaikainen elinaikaodote ja tulisi tehdä ennakoivia hoitosuunnitelmia. Kannanotto julkaistiin äskettäin. Palliatiivisen hoidon etiikan mukaisesti ei tule suhteellistaa elämän arvoa eri tilanteissa. Ei myöskään tule ryhtyä tekemään laajalti universaaleja ei-elvytetä päätöksiä. Hoidon kriteerien tulee olla potilaskeskeisiä. Niiden potilaiden, jotka määritellään hengityskonehoidon ulkopuolelle, tulee saada riittävää helpotusta kärsimyksiinsä (mm hengenahdistukseen). Morfiinin kaltaisten lääkeaineiden käyttö on tehokasta myös COVID-19 potilailla. Lääkkeen saatavuus tulee turvata ja koulutusta hyvään oirehoitoon tulee nopeasti tehostaa.

Potilaan kunto saattaa heiketä nopeasti ja tarvitaan osaavaa ja nopeasti reagoivaa henkilökuntaa. Arvioinnissa keskeiset oireet ovat hengenahdistus, ahdistuneisuus ja kipu. Elämän loppuvaiheen potilailla hapetus on hyvin matala ja etenkin dementoituneilla potilailla sekavuus, kuumehorkka, kipu ja sydämen rytmihäiriöt ovat keskeisiä oireita.

Mikäli tarvitaan potilaan sedatointia ennen kuolemaa, tulee niissä yksiköissä, joissa ei ole erityisesti tarkoitukseen varattua lääkitystä tai välineitä, varautua olemassa olevin lääkkein rauhoittamaan potilas (diatsepaami tai vastaava). Lisähapen annosta näissä tilanteissa ei ole hyötyä. Sekavalle potilaalle happimaski voi lisätä ahdistuneisuuden tunnetta. Omaisilla pitää olla mahdollisuus olla läsnä ja tulisi välttää pelkkää virtuaalista kontaktia.

Huhtikuussa 2020 julkaistun tutkimuksen mukaan ajanjakso palliatiivisessa hoidossa oli noin 2 vrk, oirelievitys saatiin aikaiseksi ihonalaisella infuusiolla melko pienillä morfiini ja diatsepaamiannoksilla. Oleellisinta oli ennakkoon varautuminen.

Minulla ei ole asiantuntemusta sanoa, onko Ruotsin valitsema tie ollut oikea vai väärä. Kyse on kuitenkin ollut enemmän rajoituksista ja suojaamisesta. Jos ihmisten on annettu kuolla ilman asianmukaista hoitoa, kyse ei ole eutanasiasta vaan rikollisesta toiminnasta tai hoidon laiminlyönnistä. Hoitoa pitää antaa, kun sen saaja hyötyy siitä, mutta sellaisen hoidon antaminen, joka ainoastaan pitkittää kuolemista, ei ole viisasta eikä inhimillistä.