Tammikuussa hiihdimme Tirolissa, ja myöhemmin saimme tietää, että viime tipassa. Helmikuussa olisi voinut olla jo vaarallisempaa. Maaliskuun alussa käytiin Kaihon Karavaanin konsertissa ja siitäkin tultiin tietoisiksi hieman myöhemmin, että se oli riski (ei Tuure vaan Covid-19).
Maaliskuusta toukokuuhun elettiin ainakin jonkin asteisessa pelossa ja ahdistuksessa. Tässäkö tämä nyt sitten oli. Pandemia etenee uusiutuvina aaltoina, ja jos selvisit tästä ensimmäisestä, joku seuraavista voi olla kohtalosi.
Sitten päätin ottaa koiran. Kaikki muutkin olivat päättäneet samalla tavoin, koska koiranpentuja ei ollut saatavilla. Ahdistukseen ja pelkoon paras lääke tuntui olevan pieni karvainen otus. Sattuman kauppaa koirankasvattaja soittikin, että joku oli perunut koiran haun, ja kasvattaja oli yhteydenottoni perusteella arvellut, että olisin pennulle hyvä isäntä.
Toukokuu oli koiran odotuksen ja koronan vähittäisen hellittämisen aikaa. Kuolinluvut putosivat ja samaten uusien tartuntojen ja tehohoidossa olevien määrät. Matkustamaan ei kuitenkaan pääsisi ja muutenkin elämä tulisi muuttumaan tulevina vuosina. Olisiko koira lohdun välikappale? Vai olisiko aika tehdä radikaali muutos elämässään?
Sinä aamuna, kun piti lähteä hakemaan pentua, iski paniikki. Mitä me olemme tekemässä? Haluanko sitoutua vuosikymmeneksi eteenpäin koiran kasvatukseen? Vai onko korona-ahdistus saanut minut hakemaan jonkinlaista sijaistoimintoa aiemmalle elämäntavalle? Kävin saman keskustelun puolisoni kanssa, jonka varmaan moni muukin kävi samassa tilanteessa. ”Älä ota kesäkissaa – älä myöskään koronakoiraa”.
Kolmen kuukauden eristäytyminen oli osallani johtanut sosiaalisten kontaktien pelkoon. Jos en tapaisi ketään, en myöskään kuolisi koronaan. Vanha yhteisömme ”Marttikerho” järjesti tapaamisen, ja mietin, uskallanko mennä. Haluanko enää koskaan tavata ketään? Olin henkisesti erakoitunut. Minua kysyttiin myös kesätöihin saattokotiin. Onko järkevää mennä, vai olisiko parasta pysyä kotona.
Koiranpentu tuli, osallistuin ystävien tapaamiseen ja lupauduin töihin. Pentu muutti koko elämän ehdottomalla kiintymyksellään, joskin osoitti sitä toisinaan hampaillaan. Maailma näytti terassilla ystävien kanssa melko mukavalta.
Oli yllättävää, kuinka paljon henkisesti koronakevät minuun vaikutti. Ja kuinka paljon pieni koira sitä muutti. Olen valmis muuttamaan elämääni koira- ja ihmisystävällisemmäksi. Olen valmis myös sitoutumaan tähän muutokseen. Tuskin koira minua muutti, mutta muutos syntyi sitä ennen ja johti pennun ottamiseen. Koronakevät osoitti elämisen rajoja. On ilo iloita jostakin, joka iloitsee minusta. Tämä on kai laskettavissa koronakevään positiiviseksi tulokseksi.
Joka aamu koira heiluttaa häntäänsä ilosta, kun taas on selvitty yhdestä yöstä. Siltä tuntuu myös tämän kevään jälkeen.
