Kari Väänänen sanoo Apu-lehdessä : “Kun voittoa tavoitteleva firma päästetään hoitamaan vanhuksia, lienee selvää, että voiton kasvattamiseksi pitää kulut minimoida, ja tässä tapauksessa tuo kuluerä on se sängyssään avuttomana makaava vanhus. Kyllä tyhmemmänkin poliitikon pitäisi tämä yhtälö tajuta ennakkoon, ettei tulisi ylläripylläriä. Nyt sitten säntäillään ympäriinsä ja kaakatetaan kuin kanat aitauksessa, kun kettu on ilmestynyt metsän reunaan.” Mikael Jungner jatkaa Twitterissä : “ ”Kun tuhannet hoivapaikat paketoidaan yhteen, diskontataan tulevat säästöt, myydään koko paketti seuraavalle sijoittajalle, joka sitten rahoittaa hankinnan ostettavan yhtiön velkavivulla, on vanhusten maanpäällinen helvetti taputeltu”.
Menee siis huonosti. Yleisemmin on muuten mielenkiintoista, että kun puhutaan vanhoista ihmisistä, puhutaan usein hoivasta hoidon sijaan. Hoiva käsitteenä kuulostaa paternalistiselta. Joltakin, jonka kohteena olevalla ihmisellä ei ole niin paljoa vaikutus mahdollisuuksia siihen, mitä hänelle tapahtuu kuin hoidossa.
Aamulehdessä julkaistiin kirjoitus maaliskuussa vuosi sitten, jonka mukaan jopa 40 prosenttia Suomessa laitoksissa työskentelevistä työntekijöistä ei haluaisi vanhana ottaa vastaan oman yksikkönsä vanhuksille tarjoamaa hoitoa. Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan välisessä vertailussa tilanne Suomessa oli monella kriittisellä vanhustenhoidon alueella Pohjoismaiden heikoin. Nordcare tutkimuksessa todettiin, että jopa 41 prosenttia eli kaksi viidestä kotihoidon työntekijöistä harkitsi lopettamista ja alan vaihtoa. Luvut olivat 21 % 2005 ja 2015 jo 41 % . Asiakasmäärien kasvu, vaatimusten ja tarpeiden lisääntyminen sekä työpaineiden kasvu olivat hoivatyön laadun heikkenemisen takana.
Helsingin sanomien pääkirjoituksessa 6.3.2019 kirjoitettiin, että organisaatiot ovat usein hyvin hierarkkisia, eivätkä hierarkian alimmalla portaalla olevat hoitajat aina uskalla puhua epäkohdista. Joku saattaa jopa pelätä oman työpaikkansa puolesta. Tällainen työilmapiiri ja toimintakulttuuri on haitallinen sekä työntekijöille että hoidettaville. Johtaminen ja hoitamisen kulttuuri eivät siis ole omiaan rohkaisemaan aloitteelliseen ja itsenäiseen työhön.
Valvira totesi nettisivuillaan 2013, että vanhuksiin kohdistuvalla kaltoinkohtelulla tarkoitetaan luottamuksellisessa suhteessa tapahtuvaa tekoa tai tekemättä jättämistä, joka vaarantaa vanhuksen hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden. Kaltoinkohtelu voi olla fyysistä, psyykkistä, taloudellista tai seksuaalista. Kaltoinkohtelu voi olla sekä tahallista että tahatonta hoidon ja avun laiminlyömistä sekä oikeuksien rajoittamista ja loukkaamista.
THL julkisti kyselytutkimuksen tulokset vanhustenhuollon tilasta 2018. Siinä todettiin, että kotihoidossa asikasmäärä oli lisääntynyt 4000 asiakkaalla ja hoitajien määrän lisäys oli 1800. Ympärivuorokautisessa hoidossa asukkaat vähenivät 700 ja hoitajia tuli 1000 lisää. Hoitajamitoituksessa vain 5 % jäi alle 0,5 hoitaja/asukas. Mitoitus oli yli 0,7 hoitajaa 22 %ssa yksiköistä.
Kansanedustaja Arja Juvonen (PS) kirjoitti helmikuussa 2019 , että valtakunnallinen ja riippumaton laadunvalvonta ja auditointi olisi yksi keino puuttua ja pysäyttää vanhustenhoivan alennusmyynnin tila. Laatuprosesseissa on valtavasti kehitettävää, Juvonen sanoo.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL oli pääministeri Juha Sipilääkin huolestuneempi ulkoistamisen vaikutuksista. Liitto vaatii, että laatukriteerit ja hoivamitoitus otetaan etusijalle sote-palveluiden kilpailutuksissa. THL raportissa nähtiin, että tulisi lisätä kotihoitoon nopeasti saatavilla olevaa terveydenhuollon tukea ja palveluja ympärivuorokautisesti, myös yöllä ja viikonloppuisin. Valtaosa iäkkäistä asuu elämänsä viimeiset vuodet omassa kodissaan tai kodinomaisessa ympäristössä, kuten palvelutalossa. Toimiva, ympärivuorokautinen lääkärikonsultaatio ja muu palliatiivisen ja saattohoidon tukiverkosto, kuten kotisairaalatoiminta, vaatii vielä kehittämistä monissa maakunnissa. Ympärivuorokautisen hoidon ja kotihoidon toimintayksiköiden ympärille on luotava toimiva ja osaava palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tukiverkosto.
Hoitajien määrän lisäksi on siis paljon muutakin tehtävää. Itseasiassa mikäli THL luvut ovat oikein, mitoitus ei ole edes oleellisin asia. Hoitajien tekemän työn laatu ja kohdistus sekä johtaminen ja hoitoyksikön hoitokulttuuri ovat merkittäviä tekijöitä. On kuvaavaa, etteivät hoitajat itse haluaisi olla hoidettavina omilla työpaikoillaan. Saman vastauksen sain, kun kiersin Yhteisvastuun saattohoitokoulutusta tekemässä. Hoitajat siivoavat ja tekevät ruokaa, mikä aika on pois hoitamisesta. Joskus ennen näille töille oli omat tekijänsä. Lääkäreiden saatavuus voi olla heikkoa ja hoitosuunnitelmien ja hoidon (mm lääkitysten) muuttamisessa voi olla kohtalokkaita viiveitä.
Ainoastaan 10 % hoitajista koki, että heillä on lisäkoulutuksen tarvetta saattohoidossa. Tämä voi tarkoittaa, että koulutusta on ollut riittävästi. Se voi kokemukseni mukaan tarkoittaa sitä, että yksittäisillä koulutuspäivillä tai luennoilla saatu anti on koettu riittäväksi pätevöittämään saattohoitoon.
Mehiläisen visio (2018) hyvästä elämän loppuvaiheen hoidosta on : Ympärivuorokautisen hoivan kodeissa asukkaiden elämä järjestetään mahdollisimman mielekkääksi ja toiminnalliseksi. Kuntouttava työote, jossa tavoitteena on vanhuksen mahdollisimman hyvä hoito, on osa hoitotyön arkea. Asukkailla on käytössä oma huone pesutiloineen sekä yhteisiä tiloja. Näissä kodeissa vanhukset saavat nykyään viettää loppuelämänsä, myös mahdollisen saattohoitovaiheen. Visioista voi olla vielä matkaa käytännön toteutumiseen.
