+358 50 3658 657 hannisenjuha@gmail.com

Omien mielentilojen ja ajatuskulkujen pohtiminen on yksi tapaa viettää aikaa sosiaalisesti eristyksissä. Retrospektio eli taaksepäin vilkuilu (mentaalisesti) paljastaa itsestä yllättäviä asioita. Poikkeustilanteessa, joka nyt vallitsee, havaitsee myös sellaisia piirteitä, joita ei välttämättä haluaisi itsestään löytyvän.

Jos kuitenkin lähdetään alusta. Olen 66 vuotias ja lääketieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen koulutuksen saanut mies, jolla pitäisi olla elämänkokemuksenkin perusteella eväät hallita vaikeammatkin tilanteet. Työkseni tein mikrotason kriisinhallintaa. Työ oli yksilö- ja perhetasolla turvallisuuden ja hallinnan tuomista tilanteisiin, joissa kuolema oli lähiaikoina odotettavissa. Kärsimys ja kuolemanpelko, tulevaisuuden epävarmuus ja kaoottisuus usein hallitsivat niiden ihmisten elämää, joita olin auttamassa.

Usein turvaa toi epävarmuuden hyväksyminen tai siihen myöntyminen ja niiden asioiden hallinta, jotka olivat hallittavissa. Kuten kipu tai jokin muu oire.

Kun nykyinen pandemia alkoi, ja tilanne oli periaatteessa hyvin samankaltainen kuin aiemmin työssäni, niin olisi luullut sen herättävän samoja selviytymisen mekanismeja kuin aikaisemmin työssä. Kaikki tietenkin tapahtui nyt globaalilla tasolla. 

Tietenkään tilanne ei ollut samanlainen. Uhka oli näkymätön ja vaara tuntui piileksivän arkipäivän normaaleissa askareissa, kuten kaupassa käynnissä. Vaara myös uhkasi meitä kaikkia. Kuoleman sairaiden ihmisten kohdalla aiemmassa työssäni etenevä prosessi oli kunkin potilaan kohdalla vääjäämätön. Sitä ei voinut pysäyttää, eikä edes hidastaa. Nyt vaara uhkaa kaikkia, joskaan ei samalla tavoin. On myös erilaisia vaara momentteja. Saattaa sairastua, saattaa joutua tehohoitoon, saattaa levittää tautia toisiin ja lopulta osa kuolee pandemian uhrina. Saattaa myös selviytyä. 

Eristäytymällä pystyy pienentämään kaikkia vaaroja. Tilanteen nyt edetessä eristäytyminen tai eristäminen lisääntyvät. Alkuun eristys on ollut helppoa. Kun aikaa kuluu, arkirutiinien ylläpitäminen vaatii koko ajan enemmän ponnistelua. Aamulla tunnin kävely ulkona, sitten syödään, illalla saunaan ja loppuiltana ”You better call Saul” Netflixistä.  Otetaan Whatsup yhteys päivittäin tai joka toinen päivä maailmalla asuviin lapsiin ja isään. Yritän ylläpitää suvun päämies asennetta, vaikkei kukaan ole sitä minulle antanutkaan. Se kuitenkin antaa ainakin itselle tilanteen hallinnan tuntua.

”Kyllä me tästä selvitään” sanoivat sekä pääministeri Sanna Marin että tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Selvitään, selvitään, mutta kun johtajat sanovat noin, herää ajatus ”miksi ei selvittäisi”. Miksi sitä pitää ääneen vakuuttaa. Sosiaalinen media on täynnä virologian, kansantaloustieteen ja epidemiologian asiantuntijoita. Kaikkiaan yli 50 % äänessä olevista tuntuu olevan se parhaiten perillä oleva taho. Onneksi meillä on oikea johtaja pääministerinä, eikä täysin pihalla oleva ukko, joka kehottaa menemään töihin mahdollisimman pian, vaikka kansakuntaa kaatuu kuin heinää.

Kuolemanpelko ja huono kyky sietää epävarmuutta synnyttävät ahdistusta. Ahdistus laittaa hakemaan jotain, joka voisi sitä lievittää. Nettiin täytyy vilkaista tunnin välein siinä toivossa, että asiat olisivatkin yhtäkkiä yllättäen muuttuneetkin parempaan suuntaan. Jumala tai joku olisikin sanonut aprillia, tämä oli vain läpällä tehty juttu.

Maailma näyttää muuttuvan perustuksiaan myöten. Myös se herättää epävarmuutta. Mihin suuntaan mennään? Ehkä parempaan suuntaan, ehkä pysytään entisessä suunnassa hieman vain vauhtia hidastaen.

Mikä on ainakin varmaa, on se, että lihomme ja alkoholia kuluu aiempaa enemmän. Myös Anna-Stina Nykäsen kirjoitukset Hesarissa tuntuvat aina vain paremmilta. On ikävä arkipäiväistä, tavallista elämää. Kuvastavaa on somessa leviävä kuva Nalle puhista ja Nasusta, missä Nalle puh sanoo ”Pysy Nasu vittu kauempana”. Lenkillä nykyisin vastaantulijat kiertävät aina vain laajemmin kaarroksin ja kauempaa ohi.

Minun piti ensi perjantaina olla TV2 ajankohtaisohjelmassa ”Perjantai” puhumassa eutanasiasta. Ylen johto totesi, ettei aihe ole ajankohtaan sopiva. Parempi on puhua kuolemanpelosta. Vaikka vain harva kuolee tämän pandemian seurauksena, kaikkia meitä yhdistää pelko.  Psykologit ovat jo kertoneet, että vaikkapa vessapaperin hamstraus on yksi esimerkki pelon hallinnasta. Pelko ei yleensäkään ole rationaalista. Jos voisimme hallita järjellä pelkoa, emme pelkäisi. On syytä saada pelko kuitenkin järjen rajoihin. Lapsi saattaa kysyä, ”kuolemmeko nyt kaikki”, kun näkee aikuisten ahdistuksen. Emme kuitenkaan kuole, vaan kärsimme aikamme ja jatkamme siitä, mihin siinä vaiheessa jäätiin.

Nyt ruokaa tekemään ja sitten saunaan ja sen jälkeen ”Better call Saul”.