Kuvittele asia, joka sinusta tuntuu erityisen pelottavalta. Joko nykyhetkessä tai historiassa. Yhdistä se mihin tahansa sinussa tunteita herättävään asiaan, ja voila’ olet siirtynyt faktamaailmasta pelko- ja/tai fantasiamaailmaan. Toisinaan tätä kutsutaan myös katastrofioinniksi tai moraalipaniikiksi. Realismina pitämäsi ajattelu voi olla myös emotionaalista realismia. Sellaista, jonka ihminen kokee tunnetasolla läheiseksi ja todeksi.
Aina kun jokin eettisesti arka tai tärkeä aihe nousee julkiseen keskusteluun, jossain vaiheessa osa keskustelijoista ajautuu joko moraalipaniikkiin tai emotionaaliseen realismiin. Asioista tulee kauheita ja pelottavia, jotka koetaan uhkana. Tai sitten ihania ja oikeita, joiden tavoitteleminen asetetaan päämääräksi.
Sosiaalinen media ja muun median kommenttikentät antavat tähän helpon mahdollisuuden. Kari Viholainen kirjoitti blogissaan (Uusi Suomi 14.11.2023): ” On tärkeä asia, että Suomessa parannetaan sekä kehitetään hyvää saattohoitoa ja palliatiivista hoitoa kokonaisuudessaan ja yhtenä sen osana kuuluu olla myös eutanasian mahdollisuus sen haluavalle.” Eutanasia on siis hyvä asia ja sitä tulee edistää. Vastinetta ei tarvinnut odottaa kauan:”Vaikka eutanasian säännöt säädetään kuinka tiukiksi, niitä rikotaan yleisesti eutanasiaa käyttävissä maissa. Eutanasiaa tehdään näissä maissa usein ilman potilaiden pyyntöä, vaikka se on säännöissä kielletty. Miksi todelliset käytännöt olisivat Suomessa erilaiset, ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia…”
Tunnepohjaisen kirjoittelun ongelma on se, että siihen kelpuutetaan väitteitä, joiden todenperäisyyttä ei selvitetä tai kyseenalaisteta. Eutanasian sääntöjen rikkomisesta tai eutanasian toteuttamisesta vastoin ihmisen omaa tahtoa onkin vaikea löytää näyttöä.
Keskustelun luonne on samankaltainen riippumatta kommentoijan sosiaalisesta asemasta tai koulutuksesta. Kun oma näkemys on vahva, tuki sille haetaan myös sellaisista lähteistä, joihin emotionaalisesti vähemmän merkittävissä asioissa ei koskettaisikaan. Irrationaalisuuskaan ei aina haittaa. ”Natsisaksassahan nk kuolinapu alkoi mielisairaiden ja kehitysvammaisten teloittamisella.” Yhdistämällä vastenmieliset termit ’natsisaksa’ ja ’teloitus’ haavoittuvaan käsitteeseen ’kehitysvammainen’ aikaansaadaan tunnetila, jossa kuolinapua kannattava rinnastetaan kehitysvammaisia teloittaviin natseihin.
Vähättelemällä eutanasiaan liittyviä hankaluuksia vaikutetaan toiseen suuntaan. ”Ei eutanasian piiri laajene, se on propagandaa”. Kyllä eutanasian piiri laajenee, jos yhteiskunnassa niin päätetään. Samaten sen toteuttaminen voi loppua, jos se nähdään parhaaksi. Uskon ylläpito siihen, että nyt tehty päätös on ikuinen ei edistä asian käsittelyä. Muutama vuosikymmen sitten hengityskoneen pysäyttäminen aiheutti suuren kohun. Saattohoidon loppuvaiheessa käytetty palliatiivinen sedaatio (”nukuttaminen”) sai suurta vastustusta. Nykyisin kumpikin nähdään oikeina ja inhimillisinä tekoina.
Asioissa, joissa tunteet vellovat ja näkemykset poikkeavat ei voida tehdä yksimielisiä päätöksiä. Oli sitten kyse turkistarhauksesta, tasa-arvoisesta avioliittolaista tai eutanasiasta. Päätöksiä varten olisi toivottavaa, että vastakkainasetteluista huolimatta löydettäisiin yhteisen sietämisen linja, missä kukin voi todeta tulleensa kuulluksi, mutta omasta poikkeava kanta kuitenkin tuli vallitsevaksi.
Nyt punnitaan, onko kansalaisaloite eutanasialain säätämiseksi asia, jota enin osa ihmisistä kannattaa (kansalaisaloite.fi) ja edistää. Minulle lain säätäminen merkitsisi itsemääräämisen lisääntymistä ja osan epäinhimillisestä kärsimyksestä poistumista. Mikäli se ei toteudu, se ei kaada maailmankuvaani. Jatkan silti edelleen niiden asioiden edistämistä, jotka katson oikeiksi. Toivon mukaan totuudellisuuteen ja faktoihin perustuvalla tavalla.
