Helsingin Sanomissa oli kirjoitukseni (7.7.2022) ihmisen mahdollisuudesta ennakkoon esittää toiveensa nopeutetusta kuolemasta kirjaamalla toive hoitotahtoon. Olimme aiemmin Oikeus Arvokkaaseen Kuolemaan ry:ssä tehneet ”kuolinaputahto” lomakkeen, jolla voisi ilmaista halunsa saada apua kuolemaansa toivottomassa tilanteessa. Sitä tehdessämme jo totesimme, että Suomessa ei ole laillista mahdollisuutta saada apua kuolemansa nopeuttamiseen ja että lomakkeemme on ainoastaan oman kannan ilmaisu muille ihmisille. Se ei velvoita ketään toimimaan.
Sain useita kirjoitustani koskevia kommentteja, joista kävi ilmi, ettei mm. hoitotahdon käsite ole selvä kaikille. Samaten kommenteista ilmeni, että monella on vahva näkemys itsemääräämisen rikkomattomuudesta.
Eräs kommentoija kirjoitti: ”Olen tehnyt kaksi tärkeää asiakirjaa, testamentin ja eutanasiapyynnön. Testamenttiani ei tulla epäilemään, onko se todella toiveeni mukainen, mutta eutanasiatoivettani ehkä tuumaillaan, jos siinä esittämäni tilanne toteutuu.
Eikö järkeni olekaan yhtä hyvä tai huono, kun kirjoitan samaan aikaan toiveeni? Minkähän kolmannen asiakirjan keksisin, jonka pätevyyttä puntaroitaisiin? En keksi.”
Toinen henkilö kirjoitti: ”Minulle oli itselle aika selvää, että jos kirjoitan nyt hoitamiselleni ehdot, ne ovat voimassa vasta, kun en itse ole oikeustoimikelpoinen niitä muuttamaan. Sitä ennen voin muuttaa hoitotahtoani milloin vaan? Mutta tässä terveydenhoitoyhteiskunnassa: ei ole yhtään lääkäriä, joka voisi arvioida kykyäni tehdä itseäni koskevia päätöksiä. Ei omalääkäriä, on satunnaisia terveyskeskuslääkäreitä, on ihosyöpien, silmien, jalkavammojen jne osalta aina eri yksityislääkäri, kun muuta ei ole. Pidän tolkuttomana ajatusta, että olisi joku muu kuin minä, joka saisi päättää, onko päätökseni relevantti. Tässä terveydenhoidon tilanteessa, joka Suomessa on, se olisi surrealistista.”
Kummassakin kyseenalaistetaan ajatus siitä, että aiemmin harkintakykyisenä tehty päätös ei olisi enää pätevä, kun kyky päättää häviää ja tulee aika toteuttaa toive nopeutetusta kuolemasta. Hoitotahdon osalta asia on selkeämpi. Hoitotahdolla voi esittää tahtonsa hoidosta pidättäytymisestä, ei jonkin toimen suorittamisesta. Voi siis kieltää elämänsä ylläpidon, mutta ei toivoa sen aktiivista lyhentämistä.
Asia varmaan olisi selkeämpi, jollei kuolinapuun tarvittaisi määritelmän mukaisesti ulkopuolista (lääkärin) apua. Lääkärin mukaan tulo tuo mukaan lääkärin autonomian päättää oman koulutuksensa mukaisesti lääketieteellisistä toimista. Ehdoton potilaan autonomia vaatisi lääkäriä toimimaan aina potilaan toiveen mukaan, vaikka ei yhtyisikään hänen näkemykseensä. Tässä on nähdäkseni kirjoituksessani esitetty ydinongelma.
Äskettäin tapaamani henkilö lähetti minulle kirjoituksensa, jossa hän totesi: ”Olen yli 13 vuotta taistellut kuolemaa vastaa lääkkein, hoidoin ja henkisin harjoituksin. Taistelu, jota en tietenkään voi ‘voittaa’. Tulen kuolemaan joka tapauksessa, kyse on vain ajan hetkestä. Kärsin jatkuvista kivuista joille ei ole lievitystä ilman syvää häiriötä persoonallisuuteeni. Muistihäiriö ei voi ‘parantua’, en voi saada kadonnutta minuuttani takaisin.
Päätös lopettaa taistelu erittäin kivuliaan ja vaikean elämän puolesta ei voi olla siis moraalisesti väärin. Kysymys on väärin asetettu. Voidaan kysyä, onko elämäni tarkoituksenmukaista. Siihen vastaus on raikuva EI! Hinta on aivan liian suuri ollakseen minun kannaltani perusteltu.
Omaehtoinen elämän päättäminen on ihmisen perusoikeus. Se ei ole pako, murha tai pelkuruutta. Se on moraalisesti ja inhimillisesti arvostettava sekä loogisesti perusteltu teko vaikeassa tilanteessa.”
Kyseinen henkilö pyysi minua tapaamaan häntä ja hänen puolisoaan, ja perusteli vahvasti halunsa kuolla jatkuvalla kärsimyksellä ja minuuden asteittaisella häviämisellä. Vakuutuin hänen halustaan kuolla. Oman elämän päättäminen ei tietenkään ole vastoin lakia. Monelle tapa, miten sen voi tehdä on epäselvä, kuten tällekin henkilölle oli.
Helsingin Sanomien kommenttipuheenvuoroissa eräs henkilö kirjoitti: ”Suomessa ei ole aktiivista eutanasiaa sallivaa lakia, joten tätä tri Hännisen laatimaa ”pohdiskelevaa” mielipidekirjoitusta voi pitää sellaisen lain edistämiseksi laadittuna propagandana.
Ajatus aktiivisesta eutanasiasta on teoreettisesti kestämätön, sillä sen pohjana on käsite ”ihmisen vapaa, riippumaton tahto”.
Vapaa, riippumaton tahto voi olla vain henkilöllä, joka tietää kaikesta kaiken eikä ole missään vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Kaikki muut ovat johdateltavissa ja manipuloitavissa.”
Kirjoitus edustaa näkemystä, jonka mukaan emme voi tehdä riippumattomia päätöksiä, joten meidän tulee pidättäytyä tekemästä kuolinavun kaltaisia. Se on täysin päinvastainen, kuin alussa lainaamani kommentit.
Ajatus siitä, ettei voisi pohdiskella eutanasiaa, koska siitä ei ole Suomessa lakia on outo. Analogisesti voisimme pohtia Natoon liittymistä vasta, kun olemme siihen liittyneet. Yhteiskunnallinen keskustelu on näkemysten esittämistä ja niiden keskinäistä punnintaa, jonka pohjalta ratkaisuja voidaan tehdä.