Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, päätimme Oikeus Arvokkaaseen Kuolemaan yhdistyksessä lyödä jäihin kaiken puheen hyvästä ja arvokkaasta kuolemasta ja kuolinavusta. Kun ihmisiä kuolee pommituksissa ja taisteluissa, ajatus levollisesta saattohoidosta ja tarvittavasta kuoleman nopeuttamisesta alkoi tuntua absurdilta haihattelulta.
Nyt on kulunut monta viikkoa ja raaka hyökkäys ja murhaaminen jatkuu. Alun ahdistus muuttui lamaannukseksi. Ajatus siitä, että jos vain makaisin tässä ja odottaisin ihan hiljaa, ehkä kaikki vähitellen muuttuisi paremmaksi, valtasi mielen.
Ei se ollut mikään oivallus tai suuri uusi ajatus, mutta yhtäkkiä havahduin omassa elämässäni siihen, että luovun inhimillisyydestä ja humanismista antaessani kaiken ajatusenergian sodalle. Voin kokea sijaiskärsimystä ukrainalaisten ja osin myös tavallisten venäläisten puolesta, mutta lopettamalla niiden asioiden ajamisen, jotka näen oikeiksi ja tärkeiksi annan vallan pahuudelle omassa mielessänikin.
Äkillisesti maailma oli muotoutunut kysymyksiksi maanpuolustuksesta, hävittäjistä, Natosta sekä tuhosta ja hävityksestä. Teatterista Mariupolissa oli tullut pommisuoja ja kulttuurista lähes kaikkialla poliittisen vaikuttamisen keinoja.
Tunnistan ajatuksen joistain aiemmistakin hetkistäni, jolloin totaalinen hirvittävä kärsimys sulki pois mahdollisuuden ajatella muunlaista kärsimystä. Yhä edelleen ihmiset kuitenkin sairastavat ja kuolevat ja kärsivät kuollessaan. Minä en voi auttaa konkreettisesti sotakentillä kärsiviä muutoin kuin antamalla rahaa avustusjärjestöille. Mutta voin edelleen auttaa niillä keinoilla ja avuilla, joita minulla oli ennen sotaa ja on edelleen.
Lähetimme toisillemme viestejä ukrainan tuhoisan hyökkäyksen alussa, ettei nyt ole oikea aika puhua tai kirjoittaa hyvästä kuolemasta. Mutta nythän se juuri on! On hyvä aika puhua inhimillisyydestä ja hyvyydestä. Ei se ole pois Mariupolin tai Harkovan kellareissa ohjuksia odottavilta ja pelkääviltä, että minä edistän ihmisoikeuksien toteutumista toisilla areenoilla.
Ei siis pidä lopettaa työskentelemistä sen hyväksi, minkä näkee oikeaksi. Ei pidä pelkästään suhteuttaa kärsimystä, vaan nähdä se, että tekemisen on jatkuttava. Sulkematta kuitenkaan silmiään tämän suuren pahuuden edessä, mitä Ukrainassa nyt tapahtuu.
Olen ajatellut, että minun on oikein lähteä tänä vuonna Ruotsin Almedaleniin ja Islannin Reykjavikiin puhumaan siitä, kuinka edistämme Pohjoismaista arvokasta kuolemaa. Tähän tulokseen tuleminen on vaatinut poikkeuksellisen paljon ahdistunutta sohvalla makaamista ja ajattelua. Makaamalla sohvalla jätän tekemättä jotain hyvää, jota voisin saada aikaiseksi. Makaamalla sohvalla laiminlyön inhimillisiä velvollisuuksiani ja teen myös vahinkoa omalle sielulleni ja myös ruumilleni.
