+358 50 3658 657 hannisenjuha@gmail.com

Eilen oli isäni 4-vuotiskuolinpäivä. Hän siirtyi tähtien tuolle puolen Terhokodissa, jossa äiti saattohoidettiin 2 vuotta aikaisemmin. Terhokoti opetti sekä meille perheenjäsenille että lukuisille ystäville kuoleman luontevaa kohtaamista ja auttoi jatkamaan omaa elämää, se on saattohoidon edelläkävijä Suomessa. Nyt sitä uhkaavat yt-neuvottelut ja sulauttaminen osaksi HUS:ia. Sen täyttöaste on ollut vajaa, koska sinne on ollut äärimmäisen vaikea saada maksusitoumusta; kuolevia, hankalien oireiden takia erityistä hoitoa tarvitsevia olisi kyllä tarjolla. Eutanasia-aloite hylättiin eduskunnassa selityksellä, että armokuolemaa tärkeämpää on hyvän saattohoidon kehittäminen. Nyt herää kysymys, mitä kehittämistä pilottina toimineen, vuosien aikana helmeksi hioutuneen saattokodin alasajaminen on?
Kunnioitin isäni kuolinpäivää – onhan se syntymäpäivän jälkeen ihmisen henkilökohtaisessa kalenterissa tärkein ruksi – pyytämällä kulttuuriväen ja harrastajien tukea ja sain vuorokaudessa pelkällä karvalakkitekniikalla vastaukseksi reilusti yli sata nimeä. Jos Terhokodin puolesta avataan adressi, se täyttyy taatusti vauhdilla. Ihmiset ilmoittivat olevansa valmiita tekemään mitä tahansa: laulamaan, marssimaan, köyttämään itsensä Terhokodin terassin kaiteeseen tai osallistumaan mielenilmaukseen. Tieto inhimillistä saattohoitokulttuuria luovan laitoksen kuihduttamisesta järkytti syvästi, koska jokainen toivoo turvallista kuolemaa sekä itselleen että läheisilleen. Tässä muutama uutisen kirvoittama kannanotto:

Terhokodin kaltaisen yksikön merkitys on siinä, että se ei vain hoida, vaan pitää myös lähipiiriä maailmassa kiinni. Minulta käynti Terhokodissa otti pelon pois, sairaalassa taas edelleenkin hiukan pelkään. Siinä ei ole kyse vain arvokkaasta kuolemasta vaan myös elämästä, lähipiirin toimintakyvystä, maailman jatkumisesta. Terhokoti saattaa siis paitsi pois maailmasta, myös siihen takaisin. Kuolema ei ole palvelu, joka voidaan ostaa ja kilpailuttaa.
Mikko Roiha, teatteriohjaaja

Vuodesta 1993 työskennellyt, vakavasti sairasta äitiämme viimeksi hoitanut lääkäri totesi eilen, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa tilannetta terveydenhoitoalalla. Etenkin akuutisti tai kroonisesti sairaiden ikäihmisten tilanne on katastrofaalinen: hoivakoti- ja sairaalaosastopaikat ovat äärimmillään täynnä, kotiin lähetetään vakavasti sairaita ihmisiä tutkimusten ollessa kesken ja mm. psykiatrisille osastoille on lähes mahdoton päästä. Palliatiivisen hoidon laatu voi olla kiinni tuurista ja kipulääkitys jäädä saamatta, jos sitä ei pyydä oikeaan aikaan vuorokaudesta. Henkistä tukea ja turvaa ei myöskään pystytä henkilökunnan kiireen vuoksi aina antamaan. Äitimme lähihoitaja puolestaan ”naurahti”, että harva uskoisi kuullessaan, millaisissa olosuhteissa ihmiset joutuvat hyvinvointivaltion muretessa elämänkaarensa loppupäässä sairastamaan ja kuolemaan. Tekee neuvottomaksi, surulliseksi ja vihaiseksi, että edellä mainittujen todellisuuksien aikana Terhokodissa aloitetaan yt-neuvottelut. Vaatimus niiden tarpeellisuudesta ja Terhokodin tulevaisuuden välittömästä uudelleenarviosta ei ole kohtuuton, jotta ihmisarvoa ja -oikeuksia ei vedetä kuoleman mukana vessasta alas. Jokainen ihminen on ansainnut inhimillisen lopun.
Nina Honkanen, kirjailija

Olen saanut saattaa vaikeasti sairaita ystäviä Terhokodissa. Heillä on kaikilla ollut tyyneys kasvoissa, kehossa ja mielessä. Kuolema on näyttäytynyt osana elämää, kärsivän kohdalla vapautuksena. Kiitän Terhokoitia maanpäällisestä hyvyydestä, jota meillä ei ole varaa kadottaa.
Sirpa Kähkönen, kirjailija, Kirjailijaliiton puheenjohtaja

Terhokotiin pääsy oli myös sisarelleni vaikeaa menneenä keväänä, vaikka tilat olivat tyhjinä. Se oli järkyttävä kokemus. Olen mukana puolustamassa Terhokotia, mitä ikinä tarvitaankaan.
Eija Ahvo, näyttelijä

Vetoamme vahvasti, että Terhokoti säilytetään kodinomaisena yksikkönä ja saattohoidon suunnannäyttäjänä Suomessa

Helsingissä 13.9.2020
Annina Holmberg ja allekirjoittaneet

Esko Salminen Aino Seppo Juha Hänninen
Kari Lumikero Hanna Lumikero Mika Myllyaho
Seppo Maijala Heidi Herala Timo Kämäräinen
Eija Vilpas Simo Routarinne Eija Ahvo
Eeva Litmanen Ursula Salo Eija Lehtinen
Samuli Edelmann Jarmo Ritvanen Anja Salokannel
Johannes Lahtela Anna-Leena Sipilä Elina Knihtilä
Marjatta Tapiola Zaida Bergroth Aina Bergroth
Virpi Haatainen Kirsi-Kaisa Sinisalo Seija Lappalainen
Taina West Eero Hyvönen Seija Kitula
Mikko Roiha Kristian Smeds Hanna Rajakangas
Hanna Helavuori Henrietta Grünn Marja Packalen
Leila Vasama Julia Kärnä Hannu Lauri
Sari Mällinen Erkki Saarela Hannele Niiranen
Kylli Köngäs Paula Siimes-Lanu Ira Matsi
Sari Rainio Marjaana Viitanen Paula Erama-Kuosmanen
Timo Mertanen Jaana Pesonen Susanna Sjöman
Rea Mauranen Pekka Nuru Tellervo Haka
Taisto Reimaluoto Miska Reimaluoto Kaarina Kolu
Hanna Manninen Päivi Istala Sirpa Kähkönen
Johanna Nykänen Henry Härkönen Helena Kaski
Anja Snellman Tiia Louste Anne Flinkkilä
Hannu-Pekka Björkman Nina Honkanen Taisto Oksanen
Juha Malmivaara Leena Uotila Henri Kapulainen
Anna Halme Leena Jalonen Ritva Sorvali
Hanna Liinoja Tapio Liinoja Pirjetta Mulari
Arto af Hällström Riitta Havukainen Leena Havukainen af Hällström
Anna-Elina Lyytikäinen Kirsikka Moring Monna Kamu
Anna Finnilä Kirsti Manninen Minna Suuronen
Antti Virmavirta Ilkka Heiskanen Outi Haaranen
Päivi Koskela Katri Aalto Veli-Matti Aalto
Ritva von Bagh Juhana von Bagh Anna von Bagh
Teija Lindeberg Marjo Heiskanen Tuuli Leppänen
Tarja Leporanta Sami Leporanta Helena Tommola
Hanna Kangasniemi Lasse Karkjärvi Jori Halttunen
Helena Sinervo Katariina Lohiniva Sari Havas
Elisa Vilpas Liisa Isotalo Tamara Popova-Veltcheva
Miina Turunen Konsta Mäkelä Birgit Aittakumpu
Eira Mollberg Virpi Talvitie Tittamari Marttinen
Aino Järvinen Pentti Järvinen Pia Sirén
Kirsi Ihalainen Anna Hanski Raila Leppäkoski
Katri Turtia Snoopi Siren Tarja Heinula
Hannu Launonen Pia Koskinen-Launonen Juha Westman
Milja Salovaara Maria Lampinen Sini Saaritsa
Helena Saarikoski Kaisa Haatanen Taru Leppänen
Pate Pesonius Kaarlo Tuori Turkka Mastomäki
Liisa Heikkilä-Palo Sirpa Hölttä Liisa Talvitie
Ritva Oksanen Sinikka Sokka Olli-Matti Oinonen
Outi Pakkanen