Hei vaan. Lupasit Krista (anteeksi sinuttelu, mutta olen niin vanha jo) eilen, että ryhmä ottaa käsittelyyn elämän lopun hoitoon tarvittavat lakimuutosehdotukset. Kiitos siitä.
Olen noin 30 vuotta esittänyt, että saattohoitoa tulisi kehittää. Nyt me porukalla mietimme ministeriön työryhmässä yhteensä 3 vuotta, että pitäisikö saattohoitoa kehittää, ja tulimme siihen tulokseen, että pitäisi. Kiitos työryhmälle.
Vuodesta 2010, jolloin ”takkini kääntyi” olen ollut sitä mieltä, että ihan aina saattohoito ei riitä, vaan tarvitaan toisinaan kuolinapua, kun ihminen sitä pyytää. Keskustelua käytiin toki sitä ennenkin. Itsekin kirjoitin 1994 Duodecim lehdessä, ettei eutanasia ole mikään ratkaisu ihmisen kärsimykseen. Kuinka väärässä olinkaan.
Edellä mainitsemassani ministeriön työryhmässä pohdimme myös kuolinapua. Ryhmä päätyi ehdottamaan, että tulisi käydä asiasta yhteiskunnallista arvokeskustelua. Jo reilut 20 vuotta sitten ilmestyi artikkeli, jossa todettiin kuolinapukeskustelua käydyn ainakin 1800-luvulta lähtien. Kauanko sinä Krista ajattelet, että vielä tulisi käydä keskustelua, ennen kuin tulee valmista?
Kaverisi Sanna twiittasi jo 2017: ”Eutanasiaa ja saattohoitoa ei pidä käsitellä samana kysymyksenä. Tarvitsemme parempaa saattohoitoa, mutta eutanasiassa ei ole kyse siitä.” Demokraattilehdessä Sanna kertoikannattavansa eutanasiaa todeten muun muassa, että kyse on inhimillisyydestä.
Iltalehdessä 2017 myös Presidentti Niinistö sanoi hyväksyvänsä eutanasian, ”jos sairauteen liittyy kipua ja tuskaa, joita ei voida lievittää”.
Eutanasialle on siis tukea varsin korkealla taholla, enkä nyt viittaa tahoon, johon kristilliset vetoavat. Toki uskon sitä olevan silläkin taholla.
Kun siis Krista juttelette kuolinavusta Sote-ministeriryhmässä, niin ajatelkaapa vaikka poliitikkoystäväänne Maarit Feldt-Rantaa, joka kovin olisi toivonut helpompaa kuolemaa kuin minkä joutui kohtaamaan. Tai monia muita kuollessaan kärsineitä. Puhuin itsekin Maaritin kanssa ehkä 1-2 vuotta ennen hänen kuolemaansa, ja uskon hänen olleen varsin tosissaan, kun vannotti puolisonsa Vesan ajamaan jatkossakin kuolinavun asiaa.
Älkää uskoko niitä, jotka vetoavat milloin ihmiseen Jumalan kuvana johon ihminen ei saa puuttua, ja toisaalla lääkärin etiikkaan, joka kieltäisi kuolinavun antamisen. Ei se niin mene.
Ainakin minulle lääkärinä ja kirkkoon kuuluvana ihmisen kärsimyksen katsominen vierestä, tekemättä kaikkeaan sen lievittämiseksi, kuulostaa väärältä. Kuolinapu ihmisen sitä pyytäessä ei ole vain pyytäjän oikeus vaan myös minun velvollisuuteni.
Anon siis kohteliaimmin koko hallitukselta ja eduskunnalta, että ottaisitte ihan tosissaan tämän kysymyksen eutanasialain saamiseksi Suomeen. Jos Espanjassakin on siihen kyetty, niin miksei täällä Pohjoisessa? Näytettäisiin samalla Ruotsalaisille mallia niin kuin silloin, kun Suomi totesi aivokuoleman kuolemaksi ja Ruotsi jahkasi vielä asiasta useita vuosia. Kyllä me sentään osataan asettaa asiat paremmin järjestykseen!
Terveisiä vain kaikille valtioneuvostossa. Niin ja voimia raskaaseen työhönne.