Milloin mielipide muuttuu fanaattiseksi? Kuinka fanaattisuus määritellään? Jouduin pohtimaan näitä kysymyksiä, kun jälleen kerran itse tulin määritellyksi fanaatikoksi. Jotain tekemistä asiassa on varmaan sillä, kuinka sinnikkäästi ja usein toistaa omaa näkemystään. Toisinaan fanaattisuuteen liittyy raju toiminta oman aatteensa puolesta.
Monesti ne henkilöt, jotka määrittelevät toisen fanaattiseksi ovat itse omasta mielestään realisteja ja/tai pragmaattisia. He käyttävät mielestään järjen ääntä fanaatikon tunnepurkauksia vastaan.
Wikipedia sanoo: Bertrand Russell kirjoitti: Fanaattisuus on ensisijaisesti järjen käytön älyllistä vajavaisuutta, sellaista, johon filosofiasta löytyy älyllinen vastamyrkky. Filosofi John Passmoren mukaan fanaattisuus-sana voi rappeutua pelkäksi haukkumasanaksi, jolla vastustetaan uusia ajatuksia ja yhteiskunnallista toimeliaisuutta. Passmoren mielestä on tehtävä ero niiden välillä, jotka ovat fanaattisia ja niiden jotka eivät ole fanaattisia keskittyessään asiaansa.
Olenko älyllisesti vajavainen vaiko yhteiskunnallisesti uudistusmielinen? Riippunee siitä, kuka asian määrittelee.
Eutanasia jakaa ihmisten mielipiteitä joskus jyrkästikin. Puolustajien ja vastustajien välissä on joukko asiantuntijoita, jotka mielellään sanovat, ettei heillä ole kantaa koko asiaan, mutta ensin saattohoito on saatava kuntoon. Tämä kuitenkin on yleensä kannanotto eutanasiaa vastaan.
Tutkimusten mukaan uskonnollisuus on merkittävä tekijä osana eutanasian vastaista mielikuvaa. Jyrkimmät vastustajat löytyvät ryhmistä, joissa uskonnollista aatemaailmaa voisi kutsua fundamentalistiseksi.
On helppoa ymmärtää ihmistä, jolle ihmiselämä on jumalan luomus ja siksi koskematon. Mikäpä minä olisin sanomaan, että tuo on väärin ja minun tapani ajatella on oikein. Vaikeampaa sen sijaan on ymmärtää, miksi ajattelun pitäisi päteä myös muihin ihmisiin. Sellaisiin, jotka ajattelevat asiasta eri tavalla.
Vaikeampaa sen sijaan on ymmärtää inhimillisen kärsimyksen asiantuntijoita, jotka pystyvät sanomaan, ettei sietämätön kärsimys ole todellista. He kertovat, että kärsimys voidaan aina lievittää. Toistaiseksi emme vain ole sitä tehneet riittävän tehokkaasti, vaikka olemme siihen vuosikymmenten ajan pyrkineet. Nämä asiantuntijat pyytävät ihmisiä vielä kärsimään, jotta asiantuntijat voisivat levittää asiantuntemuksensa kaikkialle. ”Pahoittelumme niille, jotka odotusaikana joutuvat kärsimään”.
Olen mielestäni pikemmin yhteiskunnallisesti toimelias, kuin ainakaan vahvasti älyllisesti vajaavainen. Minulle ei ole henkilökohtaisesti tärkeää, että eutanasia sallittaisiin Suomessa. En koe ihmisten kärsimyksiä omassa nahassani. Minulle sopii hyvin, että saattohoitoa kehitetään. En halua enkä toivo kenenkään kuolemaa. Jos en ajattelisi, että sietämätön kärsimys on inhimillisesti ajatellen asia, jota ei tule sallia, eutanasian toteutuminen olisi minulle samantekevää. En siis koe olevani fanaatikko. Voin olla maanikko, koska jatkuvasti toistan samaa agendaa: Kärsimystä ei tule sallia, se on epäinhimillistä ja yhteiskunnallinen vääryys. Ihmisen tulee saada niin halutessaan tuossa tilanteessa kuolla rauhallisesti ja arvokkaasti ja saada siihen tarvitsemansa apu.
Helsingin Sanomat antoi minulle paremman epiteetin, ja olen siitä ylpeä: ”Eutanasian äänekäs kannattaja”.
