Uutisointi vuodenvaihteessa 2020-21 on kertonut koronan ja Trumpin lisäksi kahdesta tapauksesta, joissa epäillään elämän loppuvaiheiden hoitoon liittyvää rikosta. Toisessa omaishoitajana toiminut puoliso joudutti hoidettavansa kuolemaa alkoholin ja lääkkeiden avulla. Oikeuden mielestä kyseessä oli surma ja teosta tuomittiin 4,5 vuoden vankeusrangaistus. Toinen tapaus koski Turun Luotsi kotisairaalaa. Siinä epäillään/syytetään sairaanhoitajaa murhasta. Hoitaja annosteli syytteen mukaan potilaalle morfiinia vastoin lääkärin ohjetta ja tietoisena lääkityksen kuolemaan johtavasta vaikutuksesta kyseisen potilaan kohdalla. Sairaanhoitajalle vaaditaan elinkautista vankeusrangaistusta.
Tapaukset ovat oikeuden käsiteltävinä, eikä ole syytä pohtia mitä itse asiassa on tapahtunut. Siihen ei julkisuudessa esiintyneiden tietojen vähäisyyden vuoksi olisi mahdollisuuksiakaan.
Omaishoitajan kohdalla rikoksen raskauttavaksi tekijäksi nähtiin, että tekijä nimenomaan oli omaishoitaja ja siten vastuussa hoidettavansa hyvinvoinnista. Lisäksi oli epäselvää, ainakin mediatietojen pohjalta, oliko kuolettavan lääkityksen saanut hoidettava kykenevä tekemään itseään koskevia päätöksiä. Eli oliko hänen kuolin toiveensa ”pätevä”.
Käräjäoikeus näki lieventävänä asianhaarana omaishoitajan eduksi muun muassa sen, että nainen ilmaisi tahtonsa tehdä itsemurhan ja pyysi apua. Käräjäoikeuden mukaan tahdonilmaisu oli surmateon keskeisin vaikutin. Oikeuden mukaan omaishoitajan olisi pitänyt kuitenkin estää itsemurha, jonka liikuntakyvytön, mielenterveyden häiriöstä, univajeesta ja vahvasta päihtymistilasta kärsinyt nurmeslainen nainen teki.
Rikosoikeuden professori Matti Tolvasen mukaan tilanne on kohtuuton etenkin niille ihmisille, jotka hoitavat parantumattomasti sairaita ja kärsiviä ihmisiä.
– Oikeustilanne ei ole minusta tyydyttävä. Nyt ei voida antaa etukäteen varmoja vastauksia siitä, miten oikeuslaitos suhtautuu tekoihin. Riski, että joutuu vankilaan, on minusta liian kova hinta, sanoo Tolvanen.
Tolvasen mukaan lakiin olisi hyvä saada selvyyttä, ja mielellään pian.
Turun tapauksessa kyseessä oli 96-vuotias mies, joka oli saattohoidossa palvelutalossa. Syytetty sairaanhoitaja antoi uhrille useita eri lääkeaineita, kunnes uhrin hengitys salpaantui, hän meni elottomaksi ja menehtyi. Syytteen mukaan mies oli tietoinen hoitavan lääkärin uhrille määräämästä kipulääkityksestä sekä uhrille aiemmin päivällä annetusta lääkityksestä.
Syyttäjä katsoo myös, että neljä Turun kaupungin viranhaltijaa ovat rikkoneet virkavelvollisuuttaan laiminlyömällä Luotsin kanssa tehdyn ostopalvelusopimuksen valvonnan.
Kummassakin tapauksessa lopputuloksena oli hoidettavan kuolema. Kumpaakaan tapausta ei voida katsoa kuitenkaan kuolinavun näkökulmasta, vaikka keskustelu helposti siihen suuntaan kääntyisikin. Kumpikaan hoidettavista ei ilmaissut selkeää ja toistettua toivetta omasta kuolemastaan. Puolisonsa hoidossa ollut henkilö oli ilmaissut halun kuolla, mutta vallinneet olosuhteet jäivät epäselviksi. Tässä tapauksessa korostuu myös terveydenhuollon ammattihenkilön rooli. Kuolinavussa lääkäri on mukana yhdessä potilaan kanssa arvioimassa tilannetta ja halua kuolla. Kotisairaala Luotsin kohdalla puolestaan korostuu mediatietojen pohjalta kysymys epäeettisestä ja mahdollisesti rikollisesta toiminnasta. Saattohoidossa olevan hauraan ihmisen tahtoa kuolla ei kysytty.
Lääkäriliitto ei ole katsonut etiikkaa koskevassa kannanotossaan itsemurhan avustamisen kieltämistä Suomessa tarpeelliseksi. Itsemurhan avustamisen kriminalisointi voi myös johtaa ongelmallisiin tulkintatilanteisiin ja riskeihin mm. itsemurhan tehneen läheisten kannalta.
Eutanasiakeskustelussa käytetään toisinaan käsitettä armomurha. Kuitenkin murhan käsite pitää sisällään pahantahtoisen motiivin, eikä sisällä murhatuksi tulevan omaa tahtoa tulla murhatuksi. Kun motiivi on esimerkiksi taloudellisen hyödyn tavoittelu, kyseessä ei ole kuolinapu vaan rikos.
Omaishoito on vaativaa ja raskasta työtä. On ymmärrettävää, että toisinaan kuolema nähdään helpottavaksi päätepisteeksi henkisesti rasittavassa ja pitkään jatkuneessa tilanteessa. Jos hoitaja ja hoidettava eivät näe muuta ulospääsyä tilanteesta, kuin kuoleman, saattaa hoitotilanteessa saatu tuki olla puutteellista. Vaikka kuolema joissakin tapauksissa olisikin ainoa ratkaisu, on kohtuutonta, että omaishoitaja joutuu tekemään ratkaisun ja toteuttamaan sen.
Oma näkemykseni on: kun vaikeasti sairas ihminen, jolla kuoleman todennäköisyys seuraavan vuoden aikana on suuri, kärsii sietämättömästi eikä kärsimystä kyetä lievittämään, haluaa kuolla, häntä tulee siinä auttaa. Lääkäri yhdessä potilaan kanssa arvioi tilanteen, ja lääkäri tekee tarvittavat konsultaatiot (mikäli tilanteessa vaaditaan erityisalueen osaamista). Toistuvan pyynnön jälkeen lääkäri joko antaa potilaalle kuoleman aiheuttavan lääkeaineen itse otettavaksi tai injisoi sen potilaaseen tuottaakseen tämän kuoleman.
Edellä kuvatut tapaukset kertovat, että myös saattohoidossa tai omaishoidossa voi epäselvyyden tai pahantahtoisuuden seurauksena koitua ei-toivottuja tilanteita. Paras keino niiden välttämiseen, on luoda läpinäkyvä ja avoin järjestelmä, jossa potilaan toivoma kuolema voidaan inhimillisesti toteuttaa.
