+358 50 3658 657 hannisenjuha@gmail.com

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Minulla on kolme pointtia!

Lääkärin tehtävä on parantaa ja vähentää inhimillistä kärsimystä. Me olemme siinä myös melko hyviä. Eikä siitä tässä ole kysymyskään. Emme myöskään ole tänään keskustelemassa siitä, onko kuolinapu hyvä vai paha tai missä sen paikka on. Aiheemme on tänään: tuleeko lääkäriliiton suhtautua kuolinapuun neutraalisti ja noudattaa jäsenkunnan ilmaisemaa kantaa. Toinen pointti on, ettei lääkäriliiton tule asettaa eri arvoista lähtöisin olevia näkemyksiä eri asemaan. Kolmas pointti on, että perustuslaki takaa potilaan oikeuden itsemääräämiseen myös kuolinapukysymyksessä. Myös lääkärin autonomia ja omantunnon seuraaminen tulee taata.

Niin, ja neljäs pointti on lääkärin oikeusturva. Tällä hetkellä lääkärin asema oikeudellisesti on epämääräinen kuolemassa avustamisen suhteen. Tilanne tulee korjata lainsäädännöllä, eikä odottamalla oikeuden ratkaisua yksittäisissä tapauksissa.

Lääkäriliiton valtuuskunta keskusteli kuolinavusta vuonna 2016:

  • Lääkäriliitto vastustaa eutanasian laillistamista. Eutanasiakeskustelu koskee monia ihmisenä olemisen ja lääkärin toimimisen peruskysymyksiä ja -arvoja. 
  • Vaikka eutanasiatoiveita voi hyvin ymmärtää, eutanasian laillistamiselle Suomessa ei ole riittäviä eettisiä perusteita eikä käytännön tarvetta. 
  • Eutanasian salliva lainsäädäntö olisi periaatteellisesti merkittävä arvomuutos. 
  • Lääkäreiden tehtävänä on käyttää nykylääketieteen mahdollisuuksia kärsimyksen hoitoon, eikä hoitojärjestelmän puutteita tule korjata eutanasian avulla. Eutanasian sallivissa maissa on nähtävissä, että eutanasia yleistyy yhä useampiin tilanteisiin.

Ensimmäiseen kohtaan on helppo yhtyä, joskin ajattelen tästä kohdasta siten, että kuolinapu palvelee ihmisenä olemista ja liittyy myönteisellä tavalla lääkärin perusarvoihin. Toisessa kohdassa sanotaan, ettei ole eettisiä perusteita, mikä pohjautuu vain yhteen eettiseen näkemykseen ja tarve mielestäni on selkeästi nähtävissä. Laki olisi arvomuutos, mutta ajatustavasta riippuen positiiviseen suuntaan. Hoitojärjestelmän puutteiden korjaamisen ajatus on pelkkää retoriikkaa, koska sellaista ei ole kukaan esittänytkään.

Lääkärin etiikka kirjassa esitetään hoitamisen eettisiksi perusperiaatteiksi:

  • Elämän kunnioittamisen periaate ei aseta absoluuttista, kaiken ylittävää vaatimusta, vaan sen painavuutta on punnittava suhteessa muiden eettisten periaatteiden vaatimuksiin.
  • Ihmisarvon kunnioittamisen vaatimus voi joutua helposti vastakkain elämän kunnioittamisen vaatimuksen kanssa. Joissain tilanteissa potilaan biologisen elämän pitkittäminen erityismenetelmin saattaa tuntua potilaan ihmisarvoa loukkaavalta. Vaatimusta voidaan käyttää perustelemaan potilaan oikeutta kuolla arvokkaasti ja saada haluamaansa kuolinapua.
  • Itsemääräämisen periaatteen mukaan kompetentti yksilö on oikeutettu päättämään itseään koskevista asioista, toimimaan vapaasti harkitsemallaan tavalla ja saamaan muilta päätöksen toteuttamisen edellyttämää apua.
  • Toisaalta hyvän tekemisen vaatimus edellyttää, ettei potilaan tilaa saa pitkittää, jos se merkitsee raskaita henkisiä ja fyysisiä kärsimyksiä.

Lääkintäetiikka käsittelee lääketieteellisen tutkimuksen ja kliinisen käytön herättämiä moraalisia kysymyksiä. Sellaisia synnyttää esimerkiksi ihmisen alkioiden geneettinen manipulointi, abortointi, viallisten sikiöiden kohtelu ja keinoalkuinen hedelmöitys. Itsemurhaan ja sen estämiseen samoin kuin kuoleman avustamiseen ja eutanasiaan liittyy vakavia moraalisia kysymyksiä. 

Lain ja eettisten normien keskeisistä eroista voidaan sanoa, että lait ovat luonteeltaan täsmällisempiä, kirjallisesti esitettyjä normeja, joiden voimassaolo on aikaan sidottua. Voimme esimerkiksi päättää, että seuraavan vuoden alusta lukien hedelmöityshoidon antaminen sijaissynnytysjärjestelyä varten on sallittua. Mutta tästä ei seuraa mitään toiminnan eettisen statuksen suhteen, toisin sanoen se voi olla nyt ja tulevaisuudessa eettisesti oikein tai väärin eri näkökulmista tarkasteltuna. Olisi mieletöntä väittää, että jonkin asian moraalinen status muuttuisi tietyllä päivämäärällä.

Lääkärikunnan suhtautuminen kuolinapuun on muuttunut ajan myötä. Nykyisellään puolet lääkäreistä hyväksyy kuolinavun laillistamiseen tähtäävät pyrkimykset ja toinen puoli ei hyväksy. Perustelut esitetyille kannoille vaihtelevat, mutta pääosin ne pohjaavat kunkin lääkärin omaan henkilökohtaiseen näkemykseen maailmasta sekä hyvästä ja pahasta.

Lääkäriliiton valtuuskunnalle tekemällämme kannanmuutosehdotuksella ei haeta kannatusta kuolinavulle. Kukin päätyy omaan kantaansa kuolinavusta oman eettisen näkemyksensä pohjalta. Kyse on siitä, että onko oikein asettaa jokin näkökanta oikeutetummaksi kuin jokin toinen? Kun näkemykset poikkeavat, millä edellytykselle Lääkäriliitto asettaa toisen eettisen näkemyksen huonommaksi kuin toisen.

Lääkärin etiikka kirjassa sanotaan: ”Normin eettisyys perustuu sen taustalla vaikuttavaan pohdintaan oikeasta ja väärästä. Normin eettisyyteen vaikuttaa myös sen eettisen aspektin sisäistäminen. Alun perin eettinen normi tai koodisto saattaa yksilötasolla menettää eettisyytensä, jos sitä aletaan noudattaa sokeasti tavan vuoksi – muistamatta tai tietämättä, mitä pohdintoja ja intressivertailuja normin taakse kätkeytyy. Aitoon etiikkaan ja eettisyyteen liittyy olennaisena osana keskustelu, pohdinta sekä annettujen ohjeiden tarkasteleminen yksittäistapausten kautta.”

Kyse on myös perustuslain takaamasta oikeudesta itsemääräämiseen. Saksassa, Itävallassa ja Kanadassa on jo todettu kuolinavun epäämisen olevan perustuslain vastaista.

Kolmanneksi kyse on sietämättömän kärsimyksen lievittämisestä. Kun mitään ei ole tehtävissä, tulisi tehdä jotain. Cicely Saundersia, saattohoidon äitiä, hieman mukaillen.

Tulevaisuuden ongelmatilanteita ja teknistä kehitystä on vaikea ennustaa, ja joskus myös kansainväliset sitoumukset luovat painetta hyvinkin yksityiskohtaiseen sääntelyyn. Tällöin on hyvin mahdollista, että laki ja etiikka (joko yhteisö- tai yksilötasolla) joutuvat ristiriitaan. Ajankohtaista keskustelua käydään esimerkiksi eutanasiasta. Myös näin sanotaan lääkärin etiikka kirjassa.

Lääkäriliiton kanta kuolinapuun on ollut kielteinen. Huolimatta viimeisimmästä lääkäreille tehdystä kyselystä, jossa hieman suurempi osa vastanneista oli kuolinavun laillistamisen kannalla. Kyselythän ja niiden tulokset aina kertovat paitsi mitä mieltä vastaajat olivat, myös mitä ja miten haluttiin kysyä ja kuinka tulokset kerrotaan. Lääkärit ovat ammattiryhmä, jolla on kokemusta inhimillisen kärsimyksen lievittämisestä ja kärsivien ihmisten kohtaamisesta. Siksi lääkäreiden näkemyksiä hoitoon liittyen tulee kuulla. Kliininen lääketiede on muuttunut yhä enemmän lääkärin ja potilaan yhteistyöksi. Lääkäri tietää ne mahdollisuudet, joita potilaan vaivan hoitamiseksi on. Potilas puolestaan tietää, mitä hän elämältään – tai nyt kyseessä ollen kuolemaltaan – haluaa. 

Lääkäreiden kanta kuolinapuun on muuttunut. Muuttaisiko neutraali kanta kuolinapuun suhtautumista yhteiskunnassa? Olisiko se ”vihreän valon” antamista kuolinavulle, kuten jotkut ovat sanoneet. Vai olisiko se ”punaisen valon poistaminen” merkki itsemääräämisoikeuden ja demokraattisen päätöksenteon kunnioittamisesta.

Kun yhä useampi maa sallii kuolinavun ja kehitys on edelleen jatkumassa samansuuntaisena, emme näe perustetta sille, että lääkäriliitto muodostaa ennakkokannan asiassa, johon sisältyy paljon ristiriitoja ja erilaisia näkemyksiä. On eri asia olla mukana valmistelemassa tulevaa kehitystä, kuin jäädä ulkopuolelle jarrumieheksi.

Lääkärin etiikka kirjan luvussa Elämän loppu sanotaan: Lääketieteen kehitys on mahdollistanut elämän pitkittämisen niin tehokkaasti, ettei pitkitetty elämä välttämättä aina ole ihmisarvoista. Yhä enemmän on alettu keskustella elämän loppuvaiheen hoidon rajoista ja oikeudesta hyvään kuolemaan. Autonomian korostus on tuonut potilaan oman mielipiteen yhä keskeisemmäksi osaksi hoitopäätösten tekoa. Esitämmekin Suomen lääkäriliiton valtuuskunnalle, että Suomen Lääkäriliitto muuttaisi kantansa kuolinapuun kielteisestä neutraaliksi!